
Marraskuun burgeri

Norjan merilohta suoraan savustimesta
perjantaisin klo 12-16, muina aikoina vitriinistämme
Meistä
2017
Kaikki saa alkunsa jostakin, niin myös tämän grillin synty.
Hienoja tarinoita yritysten aluista on lukemattomia, mielelläni sellaisen tähänkin liittäisin, mutta kun en voi.
Hiidenveden Grilli syntyi spontaanista päähänpistosta.
Kävimme edellisen pitäjän aikana syksyn sumeudessa kahvilla poikani Arsenin kanssa, kahvi oli lämmintä ja seuraksi saatiin mikrosta vanhemman mallista pullaa.
Periksiantamattomina tunkeuduimme samaan paikkaan myös seuraavana iltana ja nyt tarjonta oli vähentynyt eilisestä, ei kahvia, ei pullaa.
Arsen ehdotti, että ostetaan paikka ja laitetaan kuntoon.
Kuten usein aiemminkaan en taaskaan nukkunut ainoankaan yön yli, vaan tunsin kurkkuani pitkin kiipeilevien innostuksen sanojen jo hamuilevan ilmoille pääsyä.
”Joo, tehdään niin”, luiskahti ilmoille, ilman pienintäkään pohdintaa turhista liiketaloudellisista laskelmista tai muista ekonomisista höpinöistä.
Laadittin remonttisuunnitelma: Siistitään vähän pintoja ja käytetään vanhoja koneita.
Toteutus: Uusittiin kaikki, myös koneet ja laitteet, näin siinä vaan
aina käy.


2018
”Alussa oli vain kuokka ja Jussi”, meillä oli kokki, Arsen, vaimoni ja
minä, sekä lisäksi paljon kahvia ja tuoretta pullaa.
Tiedän nyt miltä Jussista kuokkansa kanssa tuntui.
Alussa ihmiset ajoivat tottumustensa mukaisesti iloisesti ohi, eivät sentään onneksi tuskaamme lisätäkseen vilkutelleet.
Arsen vakuutteli: ”hiljaa hyvä tulee”, mielessäni mietin, että hiljaisuudellakin on rajansa.
17.1.2018 avajaispäivänä aurinko lävähti sielussani selälleen, ihmisiä oli tungokseen asti, tuntui kuin olisin keskellä Lontoota jouluruuhkien aikaan, verrattuna siis siihen, että aiemmin olimme vain henkilökuntamme kesken hääränneet remonttia, joka valmistuikin hyvissä ajoin kolme tuntia ennen avaamista.
Paikalle tulleiden ihmisten auttamishalu, ystävällisyys, hyvän energian vilpitön jakaminen loivat vahvan perustan ja uskon toiminnalle joka edelleenkin kannattelee meitä.
Kiitos.
2019 ja siitä eteenpäin, HILJAA HYVÄ TULI.
Jyrki
2025
Arsen tässä. Isä jäi nyt eläkkeelle.
Tai no, hän väittää jääneensä. En yllättyisi, jos huomaan hänet ensi viikolla leipomassa sämpylöitä tai järjestämässä kylmäkaappia uusiksi ”ihan vaan nopeasti”. Tästä kaikesta tehtiinkin juttu Länsi-Uudenmaan lehteen –
luettavissa tässä: .
Seitsemän vuotta sitten lähdettiin liikkeelle yhdessä. Isällä oli taidot rakentamiseen, minulla keittiöön. Olenkin aina ollut kiinnostunut amerikkalaisesta Texas-tyylisestä BBQ-keittiöstä. Savustettu liha ja lohi – niiden makuun kiteytyy jotain erityistä, mitä ei omalla kotiseudullani ollut tarjolla. Siksi ehdotinkin isälleni aikoinaan, että perustetaan jotain ihan muuta kuin perusgrilli.
Kaikki, mitä täällä tarjoillaan, on oman käsialani tulosta. Reseptit, maut, valmistustavat – ne on hiottu vuosien varrella, kokeilemalla, kehittämällä ja joskus myös mokaamalla. En hae täydellisyyttä paperilla, vaan sitä fiilistä, kun asiakas hiljenee ensimmäisen suupalan kohdalla ja nyökkää.
En osannut itsekään ennen kuvitella tästä tulevan niin tärkeä paikka paikallisille ja vanhaa Turuntietä ajaville. Paikka, jonne tullaan nauramaan, vaihtamaan kuulumisia ja joskus vain syömään hiljaa hyvää ruokaa järven rannalla.
Nyt soihtu siirtyi virallisesti minulle, vaikka keittiö on ollut minun valtakuntani jo pitkään. Tervetuloa maistamaan. Täältä saa sellaista, mitä ei muualta saa.
Arsen

Tästä löydät perille...
Hiidenveden Grilli & BBQ on vanhan Turuntien varrella.
Turuntie 922
09630 Lohja
email: hiidenvedengrilli (at) gmail.com
puh.: 09 461 234